Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kaara vappen!



 
 
Joka toinen vuosi merkitsee vappu Shunyissä suurta autonäyttelyä. Missä muualla autohullut kiinalaiset voisivat ihmetellä autoilun uusia tuulia (Kiinan autoteollisuus tuottaa joka minuutti autoa omille markkinoilleen) ja ihailla mitä mielikuvituksellisimpia luksusmalleja. Autonäyttelyn  vuoksi koko Shunyi menee sekaisin, metroon ja ruokakauppaan on pahimpaan aikaan turha yrittääkään, edes kotiin eivät asukkaat pääse ajamaan ilman lupalappua. Toisaalta milloinkaan muulloin ei liikenne suju yhtä hyvin ja rauhallisesti kuin autonäyttelyn aikaan, jolloin autojen pääsy alueelle on rajoitettu ja kaistat erotettu toisistaan aidoin.

 
Mallia saksalaisilta?
 
 
Normaalina päivänä tämä risteys ei ole koskaan näin rauhallinen
 
Metroasemallakin on varauduttu messujen kävijämäärään
 


 
Äitiä jännittää, pääseekö vuokrakuski perille vappuaaton aamulla. Ehkä liikenteenvalvoja on nukuksissa ennen seitsemää aamulla, sillä jotenkin kuski onnistuu järjestämään ajonsa alueelle, joten Äiti ja tytär ennättävät ajoissa koulun Kiinan kulttuuri -kerhon järjestämälle retkelle keskiaikaiseen Biyun-luostariin. Myöhemmin sama kuski saapuu noutamaan heidät, mutta Äidin hämmästykseksi vuokra-autossa on muitakin kyytiläisiä: kuskin vaimo ja tytär ovat lähteneet mukaan huviajelulle. Tai ehkä he aikovat messuille... Kiinassa ei tosin ole epätavallista, että taksikuski ottaa kyytiin uusia asiakkaita, vaikka kyydissä olisi jo ennestään asiakkaita, tai kuskin kavereita!

 


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Rukouksia nauhoina
 
 
Buddhalaisessa temppelissä ei yleensä saa kuvata sisällä,
tämä on salakuvattu ulkoa
 
 
 
 
 
Nelisensataa vuotta vanhoja puita kasvaa muurin läpi
 
Saisipa tällaisen katukivetyksen oman kodin eteen
 
 
 
 
 
 
 
 
  
 
 
 
 
 
Kiinan tasavallan perustajan ja ensimmäisen presidentin
Yan-Setin kunniaksi tehty sali
 
 
Mutta mitä onkaan vappu ilman piknikiä. Ja laulua. Siinä missä kiinalaiset viettävät vappuaan paraatein ja nauttivat ylimääräisestä vapaapäivästään (maanantaikin on julistettu valtakunnalliseksi vapaaksi), Pekingin suomalaisperheet kerääntyvät puistoon nauttimaan lämmöstä, hyvästä ruoasta ja kuplivista juomista sekä toistensa kotoisasta seurasta. Illan hämärtyessä trubaduuri kaivaa esiin kitaransa ja laululista lauletaan alusta loppuun kynttilöiden valossa. Pekingin yö on jo lämmin eivätkä hyttysetkään vielä kiusaa. Seuraavaa laulukertaa varten joku ehdottaa, että mukaan voisi ottaa myös iloisempia suomalaisia lauluja. Vaan onko sellaisia?


Tutut hahmot
 
Itsejauhettu kardemumma

 
Itsetehdyt munkit ja sima - jokavappuinen perinne (sokeri ei millään tarttunut munkkeihin...)


 















 





 


 



Vapunpäivän aamuna Äidin on juotava kahvit ulkona
kovista saasteista huolimatta, sillä lämmintä on 25 astetta ja päivällä luvassa 34
- vapustahan se Suomessakin kesä alkaa!
Vapunpäivän aamuna Äidin on juotava kahvit ulkona
kovista saasteista huolimatta
- tästähän se Suomessakin kesä alkaa!
 
 
 P.S. ystäväni kuvasi tämän autoherkun naapurustossamme. Itse en ennättänyt napata kuvaa vastaavasta pinkistä, joka pyyhälsi ohitseni muutama päivä sitten. Ehkä sen aika tulee vielä... 
 

2 kommenttia:

  1. Onpa herkut! En puhu autoista siis. Hyvää toukokuuta!

    VastaaPoista
  2. Minäkin tyydyn mieluummin näihin vähäisempiin herkkuihin. Kiinalaisten makuun herkkuja löytyy ystäväni Twitteristä: https://twitter.com/Linni_HH/status/727455119424425984

    VastaaPoista

Mukavaa jos jätät kommentin :)