Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Turistina Pekingissä (harmaa Tian'anmen)

 

Isällä oli Dragon Boat Festivalin (Duan Wu Jie) ansiosta pitkä viikonloppu. Maanantai-iltapäivänä perhe suuntasi katsomaan nähtävyyksiä. Kielletty kaupunki oli tosin ehtinyt mennä jo kiinni ja Tian’anmenin aukiolla oli taivas saastepilvestä harmaana. Leveiden ajoväylien toisen puolen kaistat oli kokonaan suljettu aukion ympäriltä, ja vartijoita, poliiseja ja poliisiautoja partioi joka puolella. Äiti arveli, että jonkun merkittävän henkilön autosaattuetta varmaan odoteltiin.

Isä tuijotti navigaattorista tietä ja etsi silmillään paikkaa, johon voisi parkkeerata auton. Muu perhe kurkisteli ulos autonikkunoista. Kun Isä kääntyi Tian’anmenille ja perhe yksinään posotteli autollaan aukion ohi kuusikaistaista tietä pitkin, samalla kun kymmenien poliisien silmäparit tarkasti seurasivat heidän menoaan, alkoi Isää jo hieman hikoiluttaa.
 
Kansallismuseo
 
 
 

 


Tianan’menillä oli rauhallista, huonohko ilmanlaatu ei ehkä houkutellut ihmisiä ulos nähtävyyksiä katselemaan. Ilma oli kuitenkin mukava, sillä ei ollut liian kuuma eikä aukiolla olisi varjopaikkaa löytynytkään. Aurinko näytti punertavalta mollukalta, joka piileskeli harmaan verhon takana. Kuopus ihmetytti: ”Mikä kuu tuo on?” hän kysyi ja osoitti mollukkaa.
 


 


 

 

Lähes kaikki matkailijat olivat kiinalaisia, nähtävästi muualta maasta tulleita. Pariskunnittain tai perheittään he kuvasivat tosiaan rakennusten ja monumenttien edessä ja järjestäytyivät kamera selfietikun varassa ryhmäposeeraukseen. Äiti yritti salaa kuvata kiinnostavan näköisiä ihmisiä ja huomasi itse tulevansa useaan kertaan salaa kuvatuksi. Uteliaita ja häpeämättömästi tuijottavia riitti. Muita länsimaisia näkyi harvakseen eikä ainoatakaan toista näin suurta perhettä. (Suomessa samanlaisen huomion saa viisitoistalapsinen perhe.) Kun Äiti ja lapset vuorotellen poseerasivat toistensa kameroille, räpsähteli vieressä useampi vieraskin kamera.  

Kaksi kertaa heidät pysäytettiin ja pyydettiin mukaan ventovieraiden kuviin. Aikoinaan Kaakkois-Aasiassa matkaillessaan oli Äiti kyllä tottunut (ja kyllästynyt) moiseen: poseeraamaan yhdessä tuntemattomien kanssa näiden räpsiessä kuvia omiin albumieihinsa. Nyt Äiti jaksoi vielä hymyillä vaikka huolestuneena laski mielessään, kuinka monille nettisivuille kuvat mahtaisivatkaan päätyä.

 



”Hăo!”
 

 


 
 
Vartijoiden seisomista, marssimista ja lippua ihmettelemään oli kerääntynyt paljon väkeä. Kyse ei kuitenkaan näyttänyt olevan mistään vahdinvaihdosta tai muustakaan mielenkiintoisesta :o 



 



Qianmen-portti (Zhengyanmen), upea 1400-luvulla kaupungin sisäänkäynniksi rakennettu portti .




Piilossa portin takana (ja hatun alla)


Päänähtävyys, joka vaatimattomuudessaan meinasi aivan jäädä huomaamatta: Maon mausoleumi! Jos saapuisi paikalle aikaisin aamulla, voisi käydä katsomassa Maon palsamoitua ruumista.


Rautatiemuseolla on kyllä aukion lähistön komein rakennus
 



 
 
 
 
 

 
 

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tuollaiset pallon muotoisiksi leikatut pensaat ovat täällä todella suosittuja. Meidän taloyhtiössämmekin niitä näkyy. Täytyypä käydä joku päivä kuvaamassa :)

      Poista
    2. Meillä ne tosin taitavat olla ihan vihreitä vain...

      Poista

Mukavaa jos jätät kommentin :)