Maistellen ja mässäillen

Edellisessä kirjoituksessani seurasin ja maistelin elämää kuvainnollisesti. Tässä teen sen konkreettisesti. Sillä toinen matkoilla minua kiinnostava asia on ruoka! Haluan tietää ja maistaa, mitä paikalliset ihmiset syövät matkakohteessani.

 

Vaikka japanilainen keittiö on tullut minulle tutuksi maailmalla ja kotimaassa, löytyi Tokiosta hämmästyttävän paljon sellaisia uutuuksia, joista en ollut ikinä ennen kuullutkaan. Vaikkemme edes ennättäneet kokeilla kovinkaan montaa paikkaa ja ruokalajia. Haasteellista nimittäin oli löytää ruokapaikkoja. Ensimmäinen syy tähän olivat lapset. Heillä oli suuret odotukset siitä, kuinka joka päivä söisimme pelkkää sushia, heidän lempiruokaansa. Pekingistäkin toki saisi hyvää sushia, mutta se on aivan järkyttävän kallista. Muistoissani on yhä edelleen kesäkuinen käyntimme Harussa, jossa maksoin yhteensä 150 € neljän lapsen vatsan täyttämisestä sushilla!

 

Toinen syy oli se, että halusimme päiväsaikaan poiketa lounaalle syömään jotain halpaa ja pikaista, mutta tämä ei selvästikään ole japanilainen tapa, ainakaan keskustan tai nähtävyyksien tuntumassa. Kun tähän vielä lyö päälle lasten sushi-vaatimuksen, tilanne on suorastaan toivoton. Länsiruokaa, kahviloita ja hampurilaisravintoloita löytyy kyllä joka puolelta Tokiota, mutta ei samantyyppisiä pikasushipaikkoja tai take away -sushia kuin Suomesta. Keskustassa kaikki sushiravintolat ovat pönötyspaikkoja, valkoisine pöytäliinoineen ja tarjoilijoineen, jotka ohjaavat pöytiin. Liukuhihnasusheja ja muita rennompia ja halvempia paikkoja löytyy asuinalueilta, mutta niissä emme liikkuneet päiväsaikaan.

 

 



Mitähän täältä mahtaa löytyä?



 

Sushia...

 

...liukuhihnalta
(48 "annosta" erilaisia susheja ja päälle misokeittoa: yhteensä 50 €)

 

Taskurapumisokeitto, 50 c / annos!

 

 

Lounasajan suhteen kannattaa myös olla tarkkana, sillä moni ravintola sulkee ovensa sen päätyttyä ja avaa uudelleen viiden jälkeen. Me lähdimme usein liian myöhään liikenteeseen, olimme juuri lounasaikaan katsomassa jotain nähtävyyttä ja sen jälkeen nälkäisinä haeskelimme ruokaa juuri silloin, kun ravintolat viettivät jo siestaa.

 

Asuinalueilla ravintolat puolestaan ovat pikkuruisia, annoksista ei yleensä ole kuvia ja kaikki tekstit ja ruokalistat ovat japaniksi. Joten tällaisesta ruokapaikasta on ulkoapäin usein täysin mahdotonta päätellä, millaista ruokaa siellä tarjotaan. Jos sisällä olisi asiakkaita syömässä, voisi toki vain kävellä sisään ja katsoa, mitä heidän lautasillaan on. Mutta sekään ei aina onnistu, sillä paikat ovat niin pienenpieniä, vain parin pöydän suuruisia, joten vaikka sisällä olisi istunut jo asiakkaita, eivät hekään olleet saaneet aina annoksiaan eteensä. Tai he olivat jo lopettaneet aterioinnin.

 

 

Taikinanyytit, gyozat kuuluvat kai usein ramen-nuudelien pariksi

 

Korealaista kimchiä alkupalaksi
 




Ramen nuudelikeittoa



Keran savustetun possun

Palanpainikkeeksi maidosta tehtyä limsaa, "Calpista"

 

Kengät pois jalasta, kun kiivetään ruokapöytään!

Lisäksi moni pieni ruokapaikka toimii myös pubina ja nähtävästi Japanissa viranomaiset ovat hyvin tarkkoja lasten suhteen. Näissä paikoissa lapset saavat oleskella ja ruokailla vain kello 18 asti. Niinpä joihinkin paikkoihin meiltä evättiin pääsy lasten kanssa, kun yritimme pyrkiä syömään seitsemän jälkeen illalla. Ensimmäisellä kerralla, kun pyrimme herra Masukon suosittelemaan, kuuluisaan grillattujen kanavartaiden paikkaan, kokki-tarjoilija hymyili vaisusti ja selitti huonolla englannilla: ”We close. You come (näytti käsimerkkiä viisi). No food.” Jaaha, pitää siis mennä syömään ennen kello viittä, koska he sulkevat silloin. Monena iltana ihmettelimme sitä, että herkullinen grillatun kanan tuoksu yhä leijui kaduilla vielä tuntikausia myöhemmin. Kun viimein toisen kerran uskaltauduimme yrittämään samaan ruokapaikkaan seitsemän jälkeen illalla, sama kokki-tarjoilija oli vielä nolomman näköinen tunnistaessaan meidät. Asiakas tuli avuksi kääntämään ja selvisi, että viranomaisten vuoksi lapset saavat ruokailla tässä ravintolassa vain iltapäivään saakka. Mutta silloin me olimme aina vielä retkillämme. Eräänä iltana, kun väsyneinä palasimme kotiin emmekä jaksaneet enää lähteä ulos syömään, haki mies tästä ravintolasta ruokaa kämpillemme. Grillattu kana eri muodoissaan oli aivan taivaallista!

 

 

 

 

Kananniskaa

 

Väsyneiden retkeilijöiden take away -ateria kämpillä

 

Kimchiä ja  säilöttyä kiinankaalia

 

Sushia, grillattua kananniskaa ja -maksaa sekä tempuraa

 

 

Näin jälkikäteen voin todeta, että olimme kai aina väärään aikaan väärässä paikassa ja siksi kulutimme päivittäin tuntikausia turhaan ruoan etsimiseen. Välillä epätoivoisena tuskailinkin, kuinka missään maailmassa ei ole yhtä vaikeaa löytää ruokaa kuin Japanissa!

 

 



Etnisiä ravintoloita taitaa olla helpompi löytää kuin paikallisia
 



Mutta siitä huolimatta söimme hyvin koko viikon ja makumuistot säilyvät. Toivottavasti nämäkin ruokalajit joskus leviävät Japanin ulkopuolelle!  

 

 

 

 

Tästä tuli lastemme uusi lempiruoka: donburi eli "riisikuppi" ja nimen omaan kaisen don, joka tarjotaan raa'an kalan eli sashimin tai mädin kanssa. "Kuin iso annos sushia", riemuitsivat lapset. Seuraavan kerran, kun lapset vinkuvat minut tekemään sushia, tiedän kuinka oikaisen... :)

Kaisendon

 

 

 

 

 

 

Minä olin ainoa, joka suostuin syömään näitä:

fermentoituja soijapapuja. 

Aluksi tämä liisterimäinen lisuke natto maistuu lähinnä erittäin käyneelle leivälle tai hiivalle, mutta vähitellen sitä alkaa jopa tekemään mieli...

 

 

Natto venyy ja venyy

 

 

 

 

Googlettamalla päädyin näille mielenkiintoisille Hesarin ruokasivuille:
http://www.hs.fi/ruoka/a1395212888004