Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Ongelmalapsiko?


Eilen, juhannusaattona, päättyi koulu myös kahdella vanhemmalla lapsella. Samalla esikoisella päättyi oppivelvollisuus. Koulun tapojen mukaan ei vanhempia kutsuttu kevätjuhlaan, vain koululaiset pääsivät näkemään luokkien esityksiä.

Koko vuoden ajan on esikoinen, Suomessa ”kympin tyttö”, surrut sitä, ettei hänen päättötodistuksensa tule olemaan niin hyvä kuin hänen todistuksensa Suomessa. Vanhemmat ovat lohduttaneet, että todistus on ihan riittävän hyvä, vaikkei hän ehkä pääsisi sillä kaikkein parhaisiin Suomen lukioihin, mutta eivät niihin vanhemmat häntä toivokaan. Ja ettei lukion jälkeen kukaan enää kysyisi hänen peruskoulun päättötodistustaan ja että enemmän olisi merkitystä hänen kielitaidollaan ja ulkomailta hankitulla kokemuksellaan.

Viimeisenä koulupäivänä esikoinen palaa koulusta pää pyörällä, kyyneleet silmissä, hyvästeltyään kolme kaveriaan, jotka eivät enää syksyllä jatka samassa koulussa. He ovat niitä harvoja, joihin hän on vuoden aikana tutustunut. ”Suomessa kevätjuhla merkitsee loman alkua ja se on aina niin ihanaa”, sanoo tytär. ”Mutta täällä se merkitsee jäähyväisiä, surua, kaikki itkevät koska eivät enää syksyllä näe monia kavereitaan.”

Tyttären todistus on noin numeron verran huonompi kuin Suomessa vuotta aikaisemmin. Mutta siitä huolimatta se on yksi hänen nykyisen luokkansa parhaimpia todistuksia. Vaikka se on luokan ainoan "ulkomaalaisen" saavutus! (Sillä kaikki muut puhuvat tämän eurooppalaisen koulun kieltä äidinkielenään.) Ja hän on saavuttanut sen siitä huolimatta, että vielä keväällä kolme opettajaa halusi vanhempainvartissa keskustella vanhempien kanssa suuresta huolenaiheestaan: ”Meillä on ongelma…”, levittelivät opettajat käsiään. ”…teidän tyttärenne!” ”Nii-in?” kysyivät vanhemmat huolissaan.  ”Koska hän ei puhu mitään!”  Äiti ei kehdannut todeta tähän, että kun meillä Suomessa on ongelma oppilaan kanssa, kyse ei ole lapsesta, joka ei häiritse oppitunteja ja muiden opiskelua. Ei ole kyse lapsesta joka on liian ujo viitatakseen, koska hän joka päivä ulkomaalaisena taistelee pärjätäkseen luokkayhteisössä. Jostain syystä opettajat eivät tätä ymmärtäneet, siitä huolimatta, että hekin joka päivä astuvat ulos koulun portista ja koulun kielen ulottumattomille, alueelle, jossa he ovat itse ULKOMAALAISIA.

Äiti ei myöskään kehtaa mainita että Suomessa kysytään ja otetaan kantaa vain silloin, kun on ihan oikeasti asiaa...

”Ymmärrättekö, etten voi mitenkään antaa hyvää arvosanaa lapsellenne, ” varmisti fysiikan opettaja, ”hänen tuntiosaamisestaan johtuen?” Kyllä me ymmärrämme. Niinpä vuoden aikana lapsen fysiikan arvosana putosi kympistä seiskaan. ”Jos sama tahti jatkuu, tulee sinulla jo vuoden päästä pohja vastaan”, totesi Äiti lapselleen.

Onneksi lukiossa fysiikka on valinnainen oppiaine. Varmuuden vuoksi esikoinen päätti jättää sen pois.  

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)