Mökillä parasta - ja pahinta

 

 

”Kyllähän niitä mökkejä rakentaisi, mutta kun niissä pitää viettää aikaakin”, totesi työnarkomaani pappa kerran vävypojalleen ja synnytti näin perheemme kesken elämään jääneen lentävän lauseen. Pappa ei mökillä vietä aikaansa, siellä hän käy nykyään vain tekemässä huoltotöitä – sen minkä aikaa liikenee, koska muuallakin riittää tekemistä, kuten uutta rakennettavaa ja keksittävää.
 

Mökille ei parane mennä lepäämään, lojumaan laiskoina riippukeinussa. Joka on muuten aika hiirenkakkainen ja pitäisi kuurata puhtaaksi. Mutta mihin sen edes ripustaisi, kun riippukeinun ripustuspaikkakin on puskittunut viimeisten vuosikymmenten aikana.
 

Mökillä on vaikea levätä laakereillaan, kun paikat ympärillä rapistuvat. Ja jokapäiväiset kotityöt vievät yhtä kauan aikaa kuin isoisoisoäidillä sata vuotta sitten. Mikä siis saa meidät aina uudelleen, kesä toisensa jälkeen palaamaan mökille?
 

Parasta mökillä on Isovaarin 70 vuotta sitten rakentama sauna, joka on lähes alkuperäisessä kunnossaan, onhan sitä huolella hoidettu ja viime vuosina aika vähän käytetty. Kolmonen veti yhtenä iltana saunan jälkeen tuttua rundia: tsum tsum, rätä tätä (kyseessä oli joku mielikuvitusleikki, jossa ammutaan kauheasti vihollispahiksia). Istuin kuivattelemassa terassilla ja sanoin: ”Tiedätkö! Kun sinä täytät 42 vuotta, tämä sauna täyttää sata vuotta. Ehkä joku lehti haluaa silloin kirjoittaa jutun oikein vanhoista saunoista ja voitte ilmoittaa tämän sinne.” ”Iha oikeesti vai”, virnisti kymmenvuotias. ”Iha oikeesti”, nyökkäsin minä. ”Toivottavasti mäkin pääsen vielä saunomaan niin vanhaan saunaan, mutta taidan olla silloin itsekin jo aika vanha.” ”Kyl sä pääset, ethä sä oo vielä nii kauhee vanha”, lohdutti Kolmonen ja jatkoi taas rätä tätää.
 

 

 

 

 

 

 

 

 

Parasta mökillä on uiminen järvessä - etenkin helleviikon päätteeksi, kun vedenpinta kimmeltää auringossa ja vesi on viimeinkin lämminnyt. Ainakin hetkeksi. Kesän lämpimimpänä päivänä hätistin lapset uimaan. ”Oikeesti, voiko järvessä uida ilman saunaa?” he ihmettelivät. Siitä onkin kauan, kun viimeksi oli lämmintä ja olimme mökillä yhtäjaksoisesti yli viikon…

 

 

 

 

 

 

 

 

Parasta mökillä ovat vanhat tavarat, osa kirppareilta haalittuja, joitakin jo suvun elämää pidempään nähneitä. Kaikki kuluneita ja elämää nähneitä, vähän niin kuin mekin. Ja ne esi-isät ja –äidit, jotka aikoinaan asustelivat samalla rannalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Parasta mökillä on paikallinen ruisleipä vasta leivottuna, peittonaan paksu kerros oikeaa kirnuvoita. Ja kun kaupasta saa uuden tuoreen leivän, voi vanhan kuivata näkkäriksi.
 

 

 

 

  

 

Parasta mökillä on aamukahvit terassilla, tyyntä järvenselkää ihmetellen. Parasta on myös illalla saunan jälkeen grillaaminen ja ruokailu terassilla auringon kuultaessa järven pintaa. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Parasta mökillä on lämmin ilta, kynttilät ja kaunis maisema järvelle. Ja se syvä hiljaisuus ympärillä, kun mistään ei kuulu äännähdystäkään eikä näy valon kajoakaan. Kun voi vähissä vaatteissa istua terassilla kynttilöiden valossa ja katsella, kuinka usva nousee järven päälle suojaamaan Mestaritonttua ja Yönsilmää näiden pelastaessa prinsessa Sarastetta. 
 

 

 

Mutta on mökillä varjopuolensakin.
 

Pahinta ovat ukkoetanat, jotka lämpimän päivän jälkeen illan viiletessä mönkivät varjoistaan polulle. Niiden vuoksi on huussiin mentävä pimeällä taskulapun kanssa. Liiskaantuneen etanan limaisten sisälmysten hinkkaaminen käsin järven rannassa varpaiden välistä on aika inhaa.
 

Pahinta on tiskaaminen kaatosateessa, varpaat alati kasvavassa lätäkössä, kylmän sateen valuessa hupusta kasvoille ja viilentäessä tiskiveden.

 

Pahinta on lähtö mökiltä kauniina päivänä. Paikkojen siivoaminen ja lukitseminen asumattomaksi. Viimeinen vilkaisu polulta ja mökin hyvästeleminen kokonaiseksi vuodeksi. Kuinka kauniilta ja kutsuvalta piha silloin näyttääkään auringossa. Kuinka vaikeaa on jättää se ihanuus ja tietää, että vasta pitkän talven jälkeen nähdään taas!

 

 

Silti kaikkein parasta on paluu kotiin, kaupunkiin. Ja kun pääsee pitkästä aikaa ihan oikeaan virkistävään, nykyaikaiseen suihkuun!

 




"Itkevä immyt kivessä on

Velhojen vankina, onneton

Kyyneleet helminä hiekkaan putoo,

Haltijan hääviittaa immyt kutoo . . ."



 

 



 

"Vielä nytkin nousevat uskolliset hovineidot joka yö usvana suosta ja liehuvat kiven ympärillä, jonka
sisässä kuninkaantytär istuu kutoen ja itkien päivät ja yöt."



  

 

 

  

 

 Katkelmat: Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut