Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

torstai 29. joulukuuta 2016

Ken on kätevä käsistään

 




 

 







 
 

Anoppila on kauniiden esineiden ihastelijan ja kuvaajan aarreaitta. Anopilla on kunnioitettava taito luoda mitä kauneimpia pitsejä omin käsin - sekä virkaten että nypläten. Taidokkaiden liinojen lisäksi etenkin joulunaikaan joka paikka hänen kotonaan pursuaa pieniä, siroja, seitinohuesta langasta nyplättyjä koristeita. Kaikki nämä pitsit ovat hänen tekemiään. Kuvista viimeisin on lahjaksi saamamme pieni pitsiverho, jonka on tarkoitus päätyä Suomen kotimme kylpyhuoneen pikkuruiseen ikkunaan. Sitten kun kesällä palaamme Suomeen lopullisesti.

Meidän tekeleitämme ovat nuo tontut, jotka joulusta toiseen pääsevät kunniapaikalle keittiönpöydän yläpuolelle. Ne ovat siltä ajalta, jolloin jaksoin vielä askarrella lapsen kanssa. Toisin sanoen ajalta, jolloin esikoinen oli pieni ja ainokainen. Tuolloin hän avullani askarteli noita tonttuja lahjaksi kaikille sukulaisille. Samana jouluna taisimme tehdä myös kaikille isot sydänpiparit, jotka koristelimme kauniisti, nimikoimme ja ripustimme punaruudulliseen nauhaan roikkumaan. Se oli niitä jouluja. Nykyään lapset leipovat piparit keskenään ja minä keitän leipureille glögiä. Paitsi tänä jouluna, jolloin Pekingin Ikeasta ei saanut valmista piparitaikinaa, enkä (viime vuodesta viisastuneena)jaksanut/ehtinyt käyttää aikaani tuntikausia tuloksettomaan mausteiden etsiskelyyn. Lähtöämme edeltävänä päivänä esikoinen vilkaisi pakastimeen ja löysi sieltä vuoden vanhan Ikea-taikinan. Ehkä joku leipoo sen loppiaiseksi palattuamme Pekingiin.

Tuon komean pienen kaarnalaivan on muuten itse tehnyt seitsenvuotias serkkupoika. Selvää veneenveistäjäainesta! <3



Junassa paluumatkalla
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)